sunnuntai 12. elokuuta 2012

Hampaiden tummuminen - Syyt hampaiden värjäytymiseen!

Hampaiden tummuminen on erittäin inhottava mutta lähestulkoon väistämätön asia meille kaikille. Suurimmalla osalla ihmisistä hampaat värjäytyvät iän myötä, vaikka söisit kuinka terveellisesti etkä polttaisi tupakkaa tai joisi kahvia. Katsotaanpa nyt kuitenkin hieman että miksi hampaat sitten värjäytyvät eli mitkä ovat yleisimmät syyt hampaiden tummumiseen..

Miksi hampaat tummuvat?


Hampaissa on jonkin verran huokoinen pinta ja se mahdollistaa hampaiden värjäytymisen ajan myötä. Nauttiessamme hampaita värjääviä ruoka-aineita, pieni osa väristä pääsee huokoisuuden vuoksi hampaan sisään ja näin ollen värjää hammasta pikkuhiljaa.

Jotkin ruoka-aineet värjäävät hampaitamme meloko tehokkaasti ja niitä kutsutaan yleisemmin kromogeenisiksi ruoka-aineiksi. Tällaisia ruoka-aineita ovat muiden muassa kahvi, tee, punaviini, mustikat ja granaattiomenat.

Tupakointi värjää hampaita pikkuhiljaa mutta monet tutkimukset ovat osoittaneet että esim. kahvi on suurempi syyllinen hampaiden värimuutoksiin kuin tupakka. Jos haluat pitää valkoiset hampaat mahdollisimman pitkään ei sinun kannata kuitenkaan tupakoida ja kuten kaikki tiedämme on sillä myös muita haittavaikutuksia hampaiden tummumisen lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti